
Vaikka toimistotyö on fyysisesti kevyttä ja pääosin siistiä sisätyötä, monet tietokonetta työvälineenään käyttävät kokevat epämukavuuden tunnetta ja rasittuneisuutta työpäivän jälkeen. Osa vaivoista on ohimeneviä, mutta ne voivat myös jäädä pysyviksi. Silmien kutina ja väsyminen, niska-hartiaseudun sekä käsien kipu ja rasittuminen ovat yleisiä näyttöpäätetyön tekijän vaivoja. Monet työntekijät kokevat myös henkistä rasitusta, joka johtuu tekniikan ja sovellusten jatkuvasta kehittymisestä ja sen myötä jatkuvasta uuden tiedon omaksumisen vaatimuksesta.
Jatkuva työskentely tietokoneella asettaa vaatimuksia liikuntaelimistölle ja näkökyvylle. Ongelmia voivat aiheuttaa
- pitkäkestoinen paikallaan istuminen
- samoina toistuvat pään tai käsien liikkeet
- kumara, kiertynyt tai taaksepäin taipunut niskan asento
- hankalat ja tukemattomat käden asennot
- kumara, tukematon selän asento
- näkemiseen liittyvät vaikeudet
- taukojen puute
Monet vaivat voidaan kokonaan välttää tai niitä voidaan helpottaa parantamalla työpisteen ergonomiaa ja omia työtapoja.
Varsinaiset työtapaturmat ovat toimistotyössä harvinaisia. Sen sijaan työympäristötekijät, kuten valaistus, lämpötila, ilman laatu sekä laitteiden ja kalusteiden sijoittelu, vaikuttavat työntekijöiden hyvinvointiin.
Toimivan työtilan ja työpisteen suunnittelu
Toimistotyölle on tunnusomaista tiedon käsittely, muokkaus ja uuden tiedon tuottaminen. Työtilan suunnittelun tavoitteena on luoda työntekijälle työtila, joka antaa mahdollisuuden mainituille toiminnoille sekä tukee työn sujuvuutta ja työntekijän terveyttä.
Toimistotiloissa ihmiset tekevät myös eriasteista ja -muotoista yhteistyötä: on kokouksia, palavereita ja keskusteluja, joissa ollaan läsnä joko fyysisesti tai ne hoidetaan tietoteknologian avulla. Tilasuunnittelussa haetaan monesti ratkaisuja, jotka vaativat mahdollisimman vähän tilaa. Työn tehokkaan tekemisen lähtökohtana pidetään liian usein sitä, että työ voidaan tehdä siirtymättä, paikallaan istuen. Pitkään istuminen väsyttää ja kuormittaa yksipuolisesti. Hyvin suunniteltu työtila kannustaa myös sopivaan liikkumiseen työpäivän aikana. Käytännössä työtilan pinta-ala riippuu työtehtävästä ja -välineistä.
Toimistotyössä suositeltava vähimmäiskoko yhden hengen työtilalle on 10–12 neliötä. Avotilassa yhdelle hengelle tulisi varata 7–8 neliötä. Avotoimistoja perustellaan avoimella organisaatiokulttuurilla ja dynaamisuudella. Työtilaratkaisun pitäisi perustua kuitenkin työn vaatimuksiin ja organisaation todellisiin tarpeisiin, kuten siihen, miten paljon työssä tarvitaan keskittymistä ja vuorovaikutusta. Parhaimmillaan tila tarjoaa mahdollisuuden molempiin. Toimistotiloista välittyvä mielikuva, tilojen sijainti ja viihtyisyys vaikuttavat neliöiden ja mainittujen ympäristötekijöiden lisäksi työntekijöiden työmotivaatioon ja terveyteen.
Hyvin suunniteltu tietokonetyöpiste on sijoitettu niin, että liikkuminen työpisteeseen ja sieltä pois on esteetöntä. Kulkureitin varrella olevissa kalusteissa ei saa olla kolhivia tai teräviä nurkkia. Järjestyksen ja siisteyden ylläpitämiseen on riittävät säilytystilat. Työpisteen kalusteiden ja työvälineiden pitää mahdollistaa monipuoliset ja mukavat työasennot. Työtuoli tarvitsee pyörähtämis- ja liikkumistilaa vähintään neliömetrin.
Hyvällä työergonomialla:
- Tuottavuus lisääntyy
- Työn laatu paranee
- Työntekijät ovat terveempiä
- Sairaispoissaolot vähenee
- Työviihtyvyys paranee
Lähde: Työterveyslaitos

ErgoFinlandilla löytyy monipuolisesti ratkaisuja toimistoympäristöön äänieristesermeistä, sähkösäädettäviin työpöytiin ja pienergonomiatuotteisiin. Asiantuntijamme ovat apunasi löytämään juuri sopivat ratkaisut kuhunkin ympäristöön. Tuotteiden testaus ja koekäyttö onnistuu ErgoFinlandin tiloissa ja mahdollisuuksien mukaan myös asiakkaan tiloissa.
Säädettävät työpöydät
Säädettävillä työpöydillä saadaan vaihtelevuutta työasentoihin. Töitä voidaan tehdä seisoma-asennossa, istuen tai puoliseisovassa asennossa. Säädettäviä työpöytiä on sähköisesti säädettäviä, kaasujousella säädettäviä tai pöydän päälle laitettavia manuaalisesti säädettäviä työpöytiä. Valittavana on myös sähkösäätöisiä runkoja, joihin voi hyödyntää vanhaa pöytälevyä tai laittaa uuden pöytälevyn.
Istumatyö
Istumatyö on usein passiivista, joten istumista on hyvää tauottaa, jotta saadaan vaihtelua asentoihin. Istumatyössä on tärkeää olla hyvä työtuoli. Aktiivisuutta istumatyöhön saadaan säädettävillä työtuoleilla, aktiivituoleilla ja satulatuoleilla. Istumatyössä asentoa on syytä vaihdella vaikka käytössä olisi ergonominen työtuoli. Jos mahdollista istu välillä vaikka toimistopallolla tai venyttele, jotta saadaan keholle erilaista liikettä. Puhelinpalavereissa kannattaa laittaa kuulokkeet päähän ja kävellä samalla, jos mahdollista. Kun istumatyöhön saadaan liikettä lisääviä elementtejä keho ja mieli voi paremmin.
Seisomatyö
Seisominen on aktiivisempaa kuin istuminen. On kuitenkin tärkeä huomioida millä tavalla seistään. Pitkään jalkojen päällä oleminen rasittaa alaraajoja ja selkää. Seisomatyön rasitusta voidaan keventää seisontamatoilla ja Gymba aktivointilaudalla.
Toimistokalusteet ja sermit
Äänieristesermit antavat näkösuojaa sekä eristävät ääntä ja antavat työrauhaa. Sermivalikoimassa löytyy lattiasermejä, pöytäsermejä sekä pöydän ympärille asetettavia sähkösäädettäviä sermejä. Vakiovärin lisäksi tilaustuotteena löytyy eri värisiä vaihtoehtoja.
Hiiri on päätetyössä tärkeä työväline. Ergonomisia hiirivaihtoehtoja löytyy langallisena ja langattomana versiona, oikea- ja vasenkätisille. Joitakin hiirimalleja on saatavana eri kokoisena. Pystyhiiret ohjaavat ranteen luonnolliseen asentoon ja ehkäisevät rasitusoireyhtymiä. Keskihiiret tuovat hiirenkäytön vartalon keskilinjaan ja mahdollistavat molempikätisen työskentelyn.
Näppäimistöt
Näppäimistö on päätetyössä tärkeä työväline. Näppäimistöjä löytyy langallisena ja langattomana versiona. Vesitiiviit näppäimistöt soveltuvat kliiniseen ympäristöön.
Kyynärtuet
Kyynärtuen avulla yläraajoja ei tarvitse kannatella ja näin kevennetään niska-hartiaseudun kuormitusta päätetyössä. Kyynärtuet kiinnitetään pöydän reunaan ja niistä saadaan tukea kyynärvarsille.
Rannetuet
Rannetuet antavat ranteille tukea näppäimistöllä työskennellessä.
Jalkatuet
Jalkatukien avulla voidaan lepuuttaa alaraajoja. Mikäli tuolilla istuttaessa jalat eivät ylety lattiaan jalkatuki auttaa pitämään alaraajat tuettuina.
Selkätuet
Selkätuki antaa ristiselälle lisätukea mikäli tuolin selkänojasta ei saada riittävää tukea. Selkätuki on irrallinen, joten se on helppo ottaa mukaan. Selkätuki auttaa parantamaan istuma-asentoa ja vähentää selän kuormitusta istuessa.
Työpistevalaisimet
Valaisimet ovat tärkeä osa työympäristöä. Valikoimaamme kuuluu työpistevalaisimia, jotka asetetaan pöydälle tai ruuvataan pöytään kiinni. Valaisin parantaa näönkäytön ergonomiaa, lisää keskittymistä ja työtehoa.