Ole hyvä ja odota...
Tuote on lisätty ostoskoriin. Näytä ostoskorin sisältö

Selkävaivat

Etusivu Kampanja Selkävaivat
Selkäkivut ovat hyvin yleisiä. Äkillinen selkäkipu eli lumbago, jota myös noidannuoleksi kutsutaan, ei useimmiten ole vaarallista ja paranee muutamassa päivässä tai viikossa. Jos kipu ei suorastaan kaada sänkyyn, kannattaa pyrkiä jatkamaan normaaleita askareita, sillä vuodelepo voi jopa hidastaa paranemista.

Tavallisimmin noidannuolen aiheuttaa pieni kudosvaurio jossakin selän lukuisissa kipua aistivissa rakenteissa. Selkäkivuille altistaa etenkin fyysisesti kuormittava työ, johon sisältyy raskaita nostoja. Myös elämäntavat vaikuttavat: vähäinen liikunta, lihavuus ja tupakointi lisäävät tutkimusten valossa selkäkipuja.


Pitkittynyt selkäkipu
Pitkittyneestä selkäkivusta puhutaan, kun kipua on kestänyt yli kolme kuukautta. Pitkittynyt selkäkipu edellyttää kokonaisvaltaista hoitoa, jossa kartoitetaan potilaan elämäntilanne ja työolot. Fysioterapeutin ohjaamaan liikehoito sekä selkäkoulu edesauttavat tutkimusten valossa merkittävästi paranemista.

Joskus – onneksi melko harvoin – selkävaivan aiheuttaa vakava sairaus, kuten kasvain, tulehdus tai murtuma. Vakavasta sairaudesta kielii se, että yleiskunto heikkenee ja kipu lisääntyy asteittain. Hyvänlaatuisissa selkäoireissa sen sijaan yleiskunto pysyy hyvänä.


Iskias
Etenkin paljon autoilevilla on vaarana saada iskiaskipu selkään. Tällöin selkäkipu säteilee alaraajaan, useimmiten polven alapuolelle. Voimakkaan iskiasoireilun aiheuttaa useimmiten välilevytyrä.

Iskiaskipu vaivaa tavallisesti muutaman kuukauden ajan, mutta se ei aiheuta pysyviä heikkouksia. Iskias voi joskus tosin uusiutua. Vaivasta selvitään silti yleensä ilman leikkausta. Joskus harvoin välilevytyrä voi pullistua selkäydinkanavaan ja aiheuttaa muun muassa virtsaamisvaikeuksia sekä tunnottomuutta sukupuolielimissä. Tällöin pikainen päivystysleikkaus on paikallaan.
Etsintä ei tuottanut tulosta. Yritä uudelleen käyttäen vähemmän tai lyhyempiä hakusanoja.